Yrjöperskeles-blog

maanantai 17. joulukuuta 2018

KUVIA KYLMÄSTÄ SODASTA JA RAUHASTA OSA II


Jatketaan sitten ajankuvilla kylmän sodan Suomesta siitä mihin viimeksi jäätiin eli UKK totesi 27.10.1981 että mä en viitti enää ts. Kekkoslovakia joutui taas opettelemaan olemaan pelkkä Suomi ilman Urkkia:



Niin kuin aikaisemmassa jaksossa tuli todettua, kansakunta pysähtyi ja järkyttyikin. Neljännesvuosisadan Suomea johtanut maan isä Urkki väistyi. Siksi ei oikeastaan ollut yllätys että huomattavan suuri osa kansasta halusi uuden turvallisen maan isän ja siihen rooliin Mauno Koivisto sopi oikein hyvin. Ei oikeastaan siksi että hän olisi ollut ehdottomasti se paras ehdokas vaan siksi että hyvin suuri osa ihmisistä toimii puhtaasti mielikuvien mukaan ja Koivistolla oli muihin ehdokkaisiin nähden kaksi etua:

1. Hän näytti presidentiltä.

2. Hänellä oli valmis lempinimi ”Manu” joka saundasi samassa sävellajissa ”Urkin” kanssa.

Eikä siihen oikeastaan muuta tarvittu. Koivisto ei sinänsä voittanut valitsijamiesvaaleja aivan totaalisin murskaluvuin vaan sai äänistä 43,1 % mutta kun varsinaisissa presidentinvaaleissa osa SKDL:n sekä SMP:n ainoa valitsijamies äänesti Koivistoa jo ensimmäisellä kierroksella oli peli sillä selvä. Voisi spekuloida että suuri osa kansaa halusi turvalliseksi koetun Kekkosen ajan jatkuvan niin että maan isän pärstä vain vaihtuisi ja kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin.



Maan isän pärstä vaihtui ja Suomi jatkoi elämäänsä. Elettiin tietysti kylmän sodan aikaa ja pelko täydellisestä ydintuhosta oli olemassa jatkuvasti. Tavallinen suomalainen ei sinänsä sitä paljoa miettinyt vaan eli elämäänsä siitä välittämättä. Se oli kuin taivaanrannassa häämöttävä sysimusta pilvi jonka olemassaolo tiedettiin mutta kun se ei tullut päälle niin elettiin kuin ennenkin. Mikä tietysti järkevää olikin. Kun piti kuitenkin käydä töissä ja elättää perheet. Sen sijaan tiedostava ja kulttuuriväki piti asiaa innokkaasti esillä sillä ruokkihan se heidän tiedostavaa egoaan ja kulttuuriväelle se antoi mahdollisuuden olla julkisuudessa. Niinpä keväällä 1982 alkoi Suomen rautateillä puksutella rauhanjuna:



Virallisen ilmoituksen mukaan rauhanjunan tarkoituksena oli rauhankasvatuksen tukeminen ja vastustaa ydinasevarustelua. Mukana oli yhteensä satoja taiteilijoita kaikilta taiteen aloilta. Näinpä rauhanjunan myötä tehtiin rauhanperformansseja, lausuttiin rauhanrunoja, piirrettiin rauhankuvia, syötiin rauhanmakkaraa ja ennenkaikkea ”sadat taiteilijat kaikilta taiteen aloilta” saivat naamansa mukavasti silloiseen mediaan koska eihän se uskaltanut olla tästä rauhan täsmäiskusta uutisoimatta ja hehkuttamatta tätä vallan ihmeellistä ideaa. Sinänsä niin itä- kuin länsiblokissa ei tiedetty  eikä välitetty että mikä v**tu on suomalainen rauhanjuna mutta eihän se mikään asian olennainen idea ollutkaan. Olipahan kumminkin mainio keino päästä näkyville ja tuntea itsensä hyväksi ja tiedostavaksi ihmiseksi.

Näinä aikoina alkoi kehittyä myös vihreä liike, joka oli tuossa vaiheessa ihan oikea ympäristöliike mutta joka myöhemmin muokkasi puolueena itsensä sertifikoiduksi ihmisten asioihin kärsäntyöntämispuolueeksi jossa erityisesti vanhat taistolaiset löysivät itselleen uuden poliittisen kodin ja senhän kyllä huomaa. Liike alkoi Koijärvi-liikkeestä:



Koijärviaktivistit kahlitsivat itsensä kaivinkoneisiin vastustaakseen kyseisen lintujen suosiman järven kuivaamista. Asia oli silloisessa Suomessa huomattavan suuri uutinen. Mainittakoon että nykyisissä vihreissä ei ole enää juurikaan alkuaikojen ympäristöaktivisteja mikä ei tietysti ole ihmekään sillä eihän vihreät ole ympäristö- vaan utopistinen kontrolli- valvonta- ja säätelypuolue. Kuinkahan monta nettoveronmaksajaa muuten vihreissä on koskaan ollut?

Suomessa elettiin Koiviston ensimmäisellä kaudella vielä hyvin tiukasti YYA-aikaa. YYA-sopimusta oltiin jatkettu vuonna 1970 kahdellakymmenellä vuodella mutta jo vuonna 1983 sitä jatkettiin uudestaan. Varmaankin kaiken varalta ettei asia vaan vahingossakaan pääsisi unohtumaan ja ennen kaikkea ettei Moskovan olisi tarvinnut muistuttaa.



Mutta mutta. YYA-paratiisissakin oli käärme. Ja sen käärmeen nimi oli Väiski. Nimittäin K-kaupan Väiski ja hänen lihatiskinsä. Josta Neuvostoliitossakin vedettiin oikeaoppisen proletaariset sovhoosiporot nokkaan.



Neuvostoliiton – ja erityisesti Neuvosto-Viron – kohdalla oli nimittäin se ongelma että nämä suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna täysin viattomat lihamainokset näkyivät Suomen television kautta myös Pohjois-Virossa ja niitähän katsottiin. Oikein urakalla. Neuvosto-Virossa Väiskin lihatiski oli lähinnä saavuttamaton unelma joten paikallinen valtakoneisto syytti sitä läntiseksi propagandaksi jolla myrkytetään neuvostokansalaisen mieli ja esitetään se valheellinen väittämä että lännessä oli lihaa tarjolla ja muutenkin parempi elintaso. Suomessa ystävyysvierailuilla käyneille neuvostokansalaisille oli tuplasti suurempi yllätys että Suomessa ei ollut vain yhtä Väiskin lihatiskiä vaan sellainen löytyi joka ristuksen kunnasta ja useammasta kaupasta per kunta.

Mennäänpä sitten välillä populaarikulttuuriin. Jos Hurriganes räjäytti 1970-luvulla rock´n´roll-pajatson niin kyseessä ei ollut silti vielä varsinainen teinihysteria. Ensimmäinen (ja oikeastaan ainoa) kotimainen teinihysteria Suomessa syntyi vuonna 1984 kun yhtye Dingo tuli tapetille. Muuan Ykä näki Dingon esiintyvän Levyraadissa vuonna 1984 kappaleellaan ”Sinä Ja Minä”, toimi oraakkelina ja totesi: ”tuo on niin karmeaa kuraa ja jätkätkin näyttää niin naurettavilta että tuosta tulee aivan varmasti Suomen suosituin yhtye”. Johon sekä muuan Ykän silloinen tyttöystävä sekä hänen veljensä sanoivat nauraen että never gonna happen. Vaan kuinkas hänessä kävi?



Dingosta tuli niin totaalinen – nimenomaan varhaisteinityttöjen – hysteria ettei Suomessa ole ollut sellaista sitä ennen eikä sen jälkeen. Se muuan Ykä suoritti varusmiespalvelustaan juuri silloin kun kyseinen hysteria oli kuumimmillaan ja kasarmilla jätkien kanssa tuli tuumittua että nuo Dingon kaverit ovat tavallaan surullisen hahmon ritareita. Niitten ympärillä kirkuu tuhansia naarasyksilöitä jotka olisivat valmiita tekemään niitten kanssa ihan mitä tahansa. Ja sakkolihaa joka ainoa. Häh-hää…

Jos 1970-luvun huumorihahmo oli Spede Pasanen & kumpp. niin 1980-luvulla manttelinperijänä oli huumorisarja Velipuolikuu joka teki Pirkka-Pekka Peteliuksesta suomalaisen supertähden. Ehkä se kuuluisin Velipuolikuun sketsi oli ”Raivola rysäpöksyt”:




Rauhanjuna oli tuossa vaiheessa tipahtanut raiteilta jo aikaa sitten joten jotain uutta tiedostavaa osallistumista piti kulttuurihenkilöille keksiä. Näinpä keksittiin Etiopian nälänhädän ja siitä seuranneen Band Aid-systeemin myötä Suomessakin Apua-orkesteri:



Kyseinen, suomalaisista muusikoista ynnämuista koostuva potpurri levytti kappaleen ”Maksamme Velkaa” jonka tuotto pantiin sitten samaan Etiopia-koriin joskaan ei ole varmaa kuinka paljon niistä alaleuanväpätysrahoista on koskaan päätynyt perille. Eihän se ollut ideakaan vaan se antoi taas mahdollisuuden olla esillä hyvänä ja tiedostavana ihmisenä. Hotellin respa säälii lukijan korvaa eikä linkitä kyseistä kappaletta. Ja toteaa että suomalaisilla ei ole Afrikalle mitään velkaa.

Jos siirrytään hetkeksi 1980-luvun suomalaiseen autokantaan niin Lada oli vielä kova nimi ja useana vuonna Suomen myydyin auto:



1990-luvun alussa nuo Ladat sitten hävisivät hyvin nopeassa tahdissa ja nykyisin kuvassa oleva maantiellä vastaantuleva pallosilmä-Latukka suorastaan jo pistää silmään ja saa aikaan myhäilevän retrohymyn. Käsitykseni mukaan niitä myytiin Venäjälle silloin varsin suurissa määrin.

Vuonna 1985 tapahtui median alalla se merkittävä uudistus että yksityiset radio- ja myöhemmin tv-asematkin saivat toimiluvan. Tähän asti suomalaisille oli ollut tarjolla radiossa Ylen yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. Ensimmäinen yksityiset radioasemat olivat Nivalassa toiminut Radio Lakeus ja heti sen jälkeen toimintansa Helsingissä aloittanut Radio City. Ensimmäinen yksityinen televisiokanava oli MTV:n Kolmoskanava josta muuan Ykälle jäi siihen maailmanaikaan parhaiten mieleen sarja Sledge Hammer.



Trust me. I know what I´m doing.

Jos puhutaan 1980-luvun suomalaisesta urheilusta niin yleisurheilumenestyshän hiipui mutta tarjolla oli toki muuta. Mainitaan pari asiaa. Ensimmäisenä Matti Nykänen joka suorastaan dominoi kyseisen vuosikymmenen mäkihyppyä:



Mattihan tuli myöhemmin kuuluisaksi ihan muista kuvioista ja häntä voi myös pitää melkoisena surullisen hahmon ritarina. Se toinen suomalaisia ilahduttanut urheiluasia oli sen pitkään jatkuneen lätkäpronssin ruinaamisen päättyminen vuonna 1988 Calgaryn olympialaisissa. Pronssia ei tosin tullut silloinkaan vaan kerralla hopeaa:



Pysytään vielä urheilussa ja otetaan pieni takauma joka edellisestä osasta jäi pois tuotannollis-teknisistä syistä (ts. se unohtui). Suomalaiset rakastavat voittajia mutta he rakastavat myös urhoollisia häviäjiä. Ja kukapa olisi hävinnyt urhoollisemmin kuin Juha Mieto Lake Placidin talviolympialaisissa jolloin hän hävisi 15 kilometrin hiihdossa Ruotsin Thomas Wassbergille kokonaista yhden (1) sadasosasekunnin ja jäi hopealle. Oman muistini mukaan hiihdossa ryhdyttiin sen jälkeen mittaamaan aikaa kymmenesosien tarkkuudella. Voi myös spekuloida, että olisiko Mietaasta tullut samanlainen legenda jos hän olisi voittanut sen hiihdon.




Jos puhutaan 1970-luvun ihmisestä ja hänen käytössään olevasta viihde-elektroniikasta niin silloinhan käytössä olivat lähinnä radionauhuri ja vähän varakkaammilla stereolaitteisto sekä sitten lähes kaikilla mustavalkoinen tv. 1980-luvulla tarjolle tuli muutakin. Pieni, mutta sinänsä merkittävä uusi tulokas olivat korvalappustereot joitten myötä musiikki alkoi kulkea ihmisten mukana siellä missä he vain liikkuivatkaan. Sony Walkman, anyone?:



Liikkuvan kuvan puolella käyttöön tuli VHS-nauhuri joka omalla tavallaan vapautti kansalaisen televisio-ohjelmien aikataulun mukaisesta seuraamisesta ja lopetti samalla riidat siitä että mitä ohjelmaa katsotaan. Olihan niissä (ainakin kehittynemmissä malleissa) mukana ajastin:



VHS-nauhurin myötä Suomeen tuli myös uutena ilmiönä videovuokraamot. Kuinkahan monta toimivaa VHS-nauhuria Suomessa mahtaa tällä hetkellä olla? Musiikkipuolelle tuli sitten CD-soitin (vinyylilevyssä on edelleenkin allekirjoittaneen mielestä parempi soundi) ja kun 1970-luvulla tietokone oli jotain sellaista joita oli yliopistoissa ja sotavaltiolla niin nyt suomalaisten koteihin tuli Commodore-64:



Keskusmuistia komeat 64 kilotavua ja mukana kasettiasema. Hinta vuonna 1984 kolmetuhatta silloista markkaa. Monitoriksi riitti matkatelkkari.

1980-luvun loppupuolella kuvioihin tuli myös kännykkä jota tosin silloin mainostettiin lähinnä matkapuhelimena ja olihan sen koko huomattavasti enemmän kuin kouran täydeltä. Tuon kännykkätuotannon myötä aiemmin kumisaappaista ja Nokian nuoriso-ohjaajasta tunnettu Nokia aloitti tiensä maailmanlaajuiseksi suuryritykseksi. Kyseinen matkapuhelinkuva vuodelta 1989 jossa Neuvostoliiton silloinen johtaja Mihail Gorbatšov puhuu Nokian matkapuhelimeen on kahdessakin mielessä merkittävä:



Ensinnäkin miehen käsissä on sekä tuote että brändi joka tulisi tulevina vuosina tahkoamaan Suomelle huomattavat määrät rahaa. Toiseksi kuva on otettu Gorbatšovin Suomen vierailulta jossa hän ensimmäisenä neuvostojohtajana tunnusti Suomen aseman puolueettomana valtiona. Sittenhän ei mennyt kuin pari vuotta kun koko Suuri ja Mahtava romahti. Tapahtumien nopeus oli loppujen lopuksi valtava mikä tietysti herättää toivoa siitä että myös nykyinen läntinen Suuri ja Mahtava jossain vaiheessa romahtaisi. Mielellään yhtä nopeasti.

1980-luvulla Suomessa oltiin saatu aikaan melkoinen hyvinvointi ja se sitten omalla tavallaan läksi lapasesta. Seurauksena oli niin sanottu kasinotalous. Kasinotaloudessa ihmisille tyrkytettiin lainoja heikkoja takuita vastaan ja helposti saatuja lainoja käytettiin usein nollapohjalle perustuvaan luksuselämään. Maassa oli olemassa sekä sijoitus- että asuntokupla joka puhkesi muutamaa vuotta myöhemmin. Ajan ilmiö olivat ns. jupit. Tuona aikana elänyt ymmärtää mitä Lacosten tuotemerkki silloin tarkoitti:



Yksi 1980-luvun valitettavista ilmiöistä joka alkoi kyllä jo 1970-luvulla oli pakkilaatikkorakentaminen jossa erityisesti kaupunkien ja kuntien keskustoista purettiin vanhat hyvännäköiset puurakennukset, rakennettiin tilalle elementtikolosseja ja saatiin lähes jokainen kuntakeskus näyttämään samalta eli ei miltään. Laitetaan esimerkkinä näkymä Raision keskustasta:



Niinhän sitä sanotaan että Neuvostoliiton pommikoneet eivät saaneet Helsingin keskustassa aikaan samanlaista tuhoa kuin sodan jälkeinen suomalainen rakennussuunnittelu.

Nykyisinhän suomalaiseen mediaan kuuluu olennaiselta osalta ns. mediateloittaminen – erityisesti Yleisradiossa – eli toimittajat rakentavat ennakkoasetelman ”yksi väärinajattelija ja monta oikeinajattelijaa” ja koko touhu on keskeyttämistä ja päällerääkymistä. Mistä tämä perinne on oikein lähtöisin? Kuinka se alkoi? Muuan Ykä muistelee että kyseinen tapa tuli esille ensimmäisenä 1980-luvulla Ylen vaalitenteissä joissa Pekka Oksala ja erityisesti Leif Salmén keskittyivät siihen että haastateltava ts. hiillostettava saatiin vaikuttamaan mahdollisimman typerältä:



Linja on jatkunut ja jalostunut ja nykyisin toimittajat ihan oikeasti uskovat että heidän oma mielipiteensä kiinnostaa katsojia enemmän kuin haastateltavan mielipide. Ja toisaalta toimittajathan ovat erikoistuneet nykyisin haastattelemaan toisiaan.

1980-luvulla Suomen maanpuolustus voimistui pikkuhiljaa ja sai itselleen lisää uutta ja siihen aikaan suhteellisen nykyaikaista kalustoa. Esimerkkinä voi mainita esim:

- TOW panssarintorjuntaohjukset
- AT-5 panssarintorjuntaohjukset
- APILAS kertasingot
- Lisää kenttätykistöä (155 K 83, 152 H 88 plus lisää 122 H 63 ja 130 K 54)
- Pasi-sisut
- BMP-2 rynnäkkövaunut
- T-72 panssarivaunut
- 9K38 Igla-olkapääohjus
- Crotale-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä



Ilmavoimat olivat silloin vielä Saab Draken- ja MiG-21 bis-kannassa. Jos mennään hieman asioiden edelle niin puolustusvoimat saivat Neuvostoliiton hajottua oman aikansa lottovoiton kun yhdistynyt Saksa möi Itä-Saksan asemateriaalia halpaan hintaan ja suomalaiset kävivät ostoksilla. Erityisen tärkeää tämä oli sen vuoksi että Hornet-hankinta söi silloin huomattavan määrän puolustusvoimien hankintamenoista ja ilman itäsaksalaista kalustoa maavoimat olisivat olleet pahasti orpopojan asemassa. On vieläkin hieman epäselvää että kuinka paljon kalustoa silloin hankittiin mutta muuan Ykän tietojen mukaan ainakin:

- Noin 100 T-72-panssarivaunua
- Noin 100 kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua
- Noin 500 putkea tykistöä
- Noin 800 ilmatorjunta-asetta.
- Noin 100.000 rynnäkkökivääriä
- Noin 50.000 tonnia ampumatarvikkeita

1980-luvun loppupuolella suomalaiseen politiikkaan tarttui sitten syöpä jonka seuraukset näkyivät erityisesti seuraavalla vuosituhannella. Syövän nimi oli konsensuspolitiikka. Käytännössä politiikka näkyi siten että politiikka katosi politiikasta, poliitikot muuttuivat ammattilaisiksi ja elettiin tilanteessa jossa kolme suurta puoluetta (SDP, KEPU ja Kokoomus) vuorottelivat hallituksessa niin että kaksi oli hallituksessa ja yksi lepovuorossa ja pienemmät puolueet olivat kuuliaisina kiilapoikina. Konsensuspolitiikan myötä nykyiset järjestelmäpuolueet vihreistä kokoomukseen ovat kaikki sekä monikultturismin ja federalismin kannattajia eli yhden The Järjestelmäpuolueen edustajia. Nykyisin Järjestelmäpuolueen ohjelmaan on tullut mukaan myös ilmastouskovaisuus jolla suomalaisia rangaistaan siitä mitä muualla maailmassa tehdään sekä kaikkialle kärsänsä työntävä pakkofeminismi.



Tästä Holkerin hallituksestahan sen voi sanoa alkaneen

Se oli sitten – muistaakseni – vuonna 1989 kun suomalaisissa kaupoissa sai alkaa myydä ulkomaalaisia oluita. Keppanavahvuisina tietysti. Alkuun myyntiin tulivat ainakin Tuborg, Carlsberg, Heineken, tsekkiläinen Pilsner Urquell ja amerikkalainen Budweiser. Se, onko Budweiser olutta on sinänsä olutfilosofinen kysymys johon ei tässä sen kummemmin puututa. Tuohon aikaan Suomessa oli vielä paljon ns. kuivia kuntia joissa keskiolutta ei saanut myydä kaupoissa ollenkaan. Niitä oli enimmillään yhdeksänkymmentä ja viimeisenä gepardikiellosta luopui vuonna 1995 Luoto.



Universumin parasta olutta eli Tsuhnan Kostoa ei silloin vielä ollut mutta sitä kannattaa mainostaa joka tapauksessa. Jos muistellaan sen ajan törpöttelykulttuuria niin silloin ei vielä läheskään kaikki Alkot olleet itsepalvelualkoja. Melkoinen – ehkä suurin osa – oli vielä tiskialkoja joissa jonottaessa tunnelma oli hartaampi kuin kirkossa. Liiasta puheliaisuudesta ja varsinkin nauramisesta saattoi nimittäin tulla Alkon myyjän tuomio että huomenna sitten uudestaan. Kuppiloissa puolestaan oli se tapa että tilattiin aina A-olutta. Keskioluen ryntäys kapakoihin alkoi vasta 1990-luvulla.

Vuonna 1990 Suomi sai sitten ensimmäisen kerran maistella monikultturismin hedelmiä. Silloin Suomeen alkoi saapua somaleita. Kyseiset somalit eivät tulleet Somaliasta vaan Moskovasta jossa oltiin lopetettu rauhan- ja solidaarisuudenrahoitus jonka turvin kyseiset somalit siellä elivät eivätkä halunneet palata kotimaahansa. Tarvittavat hyödylliset idiootit löytyivät Suomesta:



Presidentti Mauno Koivisto teki uransa aikana monia pahoja virheitä. Pahimmat virheensä hän teki 1990-luvun laman aikana. Mutta tuossa tilanteessa hän oli oikeassa vastustaessaan somalien tuloa ja todetessaan:

- Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan.

Valitettavasti hallitus ei uskonut Koivistoa, laski somalit maahan ja aukaisi Pandoran lippaan jonka sisällöstä nykyisin joudumme nauttimaan. Suvaitsevais-tiedostavan väen keskuudessa somalit olivat kuin taivaan lahja heidän vääristyneelle hoivavietilleen sekä julkiselle hyvän ihmisen egolle joten somalit muuttuivat hyvin nopeasti käveleviksi solidaarisuuspokaaleiksi joitten arvosteleminen oli kaikkia mahdollisia saatanallis-perkeleellisiä ismejä.

Kylmän sodan loppuminen ja itäblokin luhistuminen oli näin jälkeenpäin uskomattoman nopea – ja tavalliselle suomalaiselle täysin yllätyksellinen – prosessi joka sai viimeisen pisteensä kun Neuvostoliitto totesi 26.12. 1991 jo edesmennyttä Urkkia siteeraten että me ei viitsitä enää ja hajoitti itsensä. Se lopullinen tekijä joka hajoitti Neuvostoliiton oli vanhoillisen kommunistiklikin epäonnistunut vallankaappausyritys elokuussa 1991. Tuolloin klikki komensi erikoisjoukot ampumaan vallankaappausta vastustavia mielenosoittajia mutta ne kieltäytyivät. Klikin ja kaappausyrityksen lopun alkua oli Boris Jeltsinin panssarivaunun päällä pitämä puhe:



Samassa kaplakassa Baltian maat (niin kuin muutkin neuvostotasavallat) julistautuivat itsenäisiksi. Suomellakin olisi ollut nyt mahdollisuus alkaa todella itsenäiseksi valtioksi. Merkkejä ja yritystä siitä nähtiin jo vuonna 1990 Saksojen yhdistyessä jolloin Suomi julisti yksipuolisella päätöksellään Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartiklat mitättömiksi ydinasekieltoa lukuun ottamatta. Uusi aika oli periaatteessa alkamassa. Mutta 1990-luvun Suomea kohtasi kaksi katastrofia.

Ensimmäinen oli 1990-luvun suuri lama, jonka likapyykki on vieläkin pesemättä ja sen valtavat inhimilliset kärsimykset laskematta.

Ja toinen oli EU-kansanäänestys, jossa EU myytiin suomalaisille pelkkänä vapaakauppaliittona joka samalla olisi tuonut turvaa itää vastaan. Valtamedia oli EU:n puolella ja propagandan sisältö oli selkeä: joko liitymme Euroopan Unioniin tai sitten joudumme tsuhnan helvettiin. Ehkä poliitikoilla oli jo tiedossa että EU:n suunnitelmana oli muuttua kansallisvaltioitten itsenäisyyden lopettavaksi totalitaristiseksi valtioksi mutta äänestäjillä tätä tietoa ei ollut. Niinpä EU:n kannattajat voittivat asiaa koskevan kansanäänestyksen.

Suomella oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen muutama vuosi etsikkoaikaa opetella jälleen olemaan täysin itsenäinen valtio. Jota Suomi koko kylmän sodankin aikana ja Neuvostoliiton varjossa pyrki mahdollisimman pitkälle olemaan. Nyt poliittinen eliitti käänsi suunnan täysin toiseksi ja teki itsenäisyyden menettämisestä itseisarvon. Seuraukset nähdään vuonna 2018.

Mutta sehän onkin jo toinen tarina joka on vielä pahasti kesken eikä sen loppua osaa kukaan vielä sanoa. Mutta ehkä tähän lopuksi kävisi suuresti arvostamani Pauli Vahteran kommentti jonka hän laittoi kirjoituksen ykkösosaan:

Köyhä Suomi perusti Rautaruukin, Kemiran, Postipankin, Partekin, Outokummun, Veitsiluodon, telelaitoksen (Soneran), Imatran voiman (Fortum), Nesteen, paikallispankit, ja paljon muuta. Maailmaa halaava Suomi on nuo kaikki myynyt ja silti velkaantunut.

torstai 13. joulukuuta 2018

ANTERO LÄRVÄNEN JA MAJESTEETTIRIKOS


- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat täältä Huitsinnevadan paikallisration rutiosta. Käsittelemme lähetyksessämme uutta – ja luonnollisesti heittämällä läpimenevää – lakiesitystä joka saamamme ennakkotiedon mukaan selkeyttää niin sanottujen vihakirjoitusten oikeudellisen käsittelyn ja saattaa maamme vihapuheettomaan ideaalitilaan. Asiaa on meille selvittämässä kaikkien ministeriöitten erikoisasiantuntija, saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Kiitos, Lennipirkitta että suostuit tähän lähetykseemme. Kuinkas muuten satuit olemaan täällä Huitsinnevadassa? Yleensähän sinä vaikutat Helsingissä etkä näistä periferian paikoista niin perusta.

- Itse asiassa minulla olisi ollut täällä Huitsinnevadassa muita työtehtäviä eli alkuperäinen idea oli että itsestäni ja muutamasta muusta akateemisesta ammattilaisesta koostuva työryhmä olisi vieraillut sekä Huitsinnevadan yläasteella että lukiossa. Tarkoituksenamme olisi ollut värvätä innokkaita nuoria koulutukseen jossa tunnistetaan vihapuhe, reagoidaan siihen oikeaoppisesti ja sitten ilmiannetaan vihapuhujat asiankuuluviin instansseihin. Toiminta olisi ollut jatkoa sille toiminnalle mitä ollaan aloitettu Espoossa  jossa projektin aikana koulutetaan sata vihapuheen vastaista nuorta agenttia, jotka voivat luoda omia kampanjoita vihapuhetta vastaan valitsemallaan tavalla.

- Eikö tämä sitten onnistunut täällä Huitsinnevadassa?

- En osaa sanoa. Kun emme päässeet edes yrittämään. Sekä yläaste että lukio olivat tyhjiä. Ei siellä ollut oppilaita eikä opettajia. Paikalla ei ollut muita ihmisiä kuin yläasteen talonmies joka käski meidän painua helvettiin. Aivan kuin meitä oltaisiin tietoisesti ja etukäteen suunnitellusti vältelty. Minä kyllä vaistoan tässä jopa viha-ajattelua. Lasten ja nuorten oikeaoppinen valistaminen on kehittyneen yhteiskunnan kannalta oleellisen tärkeää ja tässähän taidettiin väistellä valistamisvelvollisuutta.

- Nääh, ei teitä vältelty ole. Niihin kouluihin on vaan vissiinkin iskenyt täälläpäin joskus puhkeava ja erittäin nopeasti tarttuva lokaatioperäinen asentonuha. Se saattaa kaataa koko koulun kerralla petiin. Nää Pinnanmaan mäkiset tasankomaat ja sen ilmanalojen vaihtelut saavat aikaan joskus omanlaisiaan epidemioita. Kun on sekä korkea- että matalapaine yhtä aikaa päällä. Asentonuhassahan nuha ei vaivaa jos on pitkällään joten lepo on silloin välttämätöntä. Kyllä koulut aloittavat toimintansa varmaan aivan pian.

- Mutta me ajoimme myös ala-asteen ohi. Se oli aivan täynnä oppilaita. Ei siellä mitään epidemiaa ollut.

- Joo no sitten kyseessä on ilman muuta ollut ylälokaatioperäinen asentonuhaepidemia. Ala-asteen oppilat ovat lyhyempiä joten heihin ei iske kuin taudin alalokaatioversio. Mutta kertoisitteko kuulijoille siitä uudesta lakiesityksestä?

- Ja mielelläni sen teenkin. Nyt nimittäin pannaan niille vihakirjoittajan perkeleille lopullisesti päitset kaulaan. Suomessa astuu voimaan laki majesteettirikoksesta.

- Siis ”lèse-majesté”? Eli monarkioissa käytössä ollut rikosnimike joka meinaa hallitsijaan kohdistuvaa loukkausta? Tota noin… uhupp… purrkele… mutta eihän Suomessa ole kuningasta eikä kuninkaallisia. Se Hessenin prinssin valintakin jäi vähän niinkun vaiheeseen.

- Lakia suunnitellut, maustanut ja haavasuolannut työryhmä on tietysti käyttänyt termiä majesteettirikos lähinnä työnimenä mutta kyllä lain vaikutus on suurinpiirtein sama. Sen varsinainen nimi tulee olemaan ”laki yhteiskunnallisesta epävakauttamisesta”. Eikä siinäkään hyväksytä hallitsijan ja hallitsijoiden loukkaamista.

- Jotenkin vaistoan että kyseessä oleva epävakauttaminen on jotain muuta mitä sen itse ajattelisin olevan mutta ehkäpä selvennätte lain sisältöä?

- Lakihan on yksinkertaisuudessaan nerokkaan toimiva. Se selkeyttää ja nopeuttaa sekä esitutkimuksia, syyttäjän työtä ja ennen kaikkea oikeusistuinten toimintaa. Mutta ensiksi minun täytyy selvittää lain pohja. Parhaalla mahdollisella tavalla toimivaksi määritelty yhteiskunta tarvitsee kolme vakaata ja välttämätöntä kivijalkaa eli poliittisen eliitin, johtavan virkahenkilökunnan sekä valtamedian.

- Anteeksi keskeytykseni mutta kuka tai ketkä tämän parhaan mahdollisen yhteiskunnan toimivuuden määrittelevät?

- Tietysti poliittinen eliitti, johtava virkahenkilökunta sekä valtamedia. Ja tämän määritelmän mukaan näitten kolmen toimijan tulee saada toimia niin, ettei niitten toimintaa vaikeuteta. Millään tavoin. Yksi inhottavimmista ja vaarallisimmista vaikeuttamisen muodosta on se, että heidän toimintansa ja yleensä osaamisensa kyseenalaistetaan. Tuollainen kyseenalaistaminen saa aikaan mielikuvan että yhteiskunnan tärkeimpien osa-alueitten toiminnassa on vikaa ja sehän on omiaan saamaan aikaan yhteiskunnallista epävakautta. Oikeastaan tuollaista sanallista kyseenalaistamista ja epävakauden lietsomista voi sanoa verbaaliseksi terroriteoksi. Sanottu sana on tehty teko varsinkin jos se osuu maaliin.

- Mutta kyllähän niin poliittista eliittiä, johtavaa virkahenkilökuntaa ja varsinkin valtamediaa täytyy voida saada arvostella. Varsinkin jos arvostelu on perusteltua, mitä se pääosin on. Jos oikeus kritiikkiin viedään niin kysehän on jo totalitarismista.

- Nimenomaan se perusteltu arvostelu on kaikkein vaarallisinta ja sitä kautta vahingollisinta. Sillä sehän saattaa nuo yhteiskunnalle tärkeimmät osa-alueet pahimmillaan naurunalaisiksi. Koska ei perusteltuun kritiikkiin ole muuta vastausta kuin tunnustaa olleensa väärässä. Ja eihän se semmonen käy. Sitä ei kestä ego eikä sitä kestä järjestelmä. Siksi nimenomaan perusteltu arvostelu on yhteiskunnallista epävakautta aikaansaava tekijä joten se tullaan kriminalisoimaan ankarasti. Eikä se mitään totalitarismia ole. Siinähän rangaistaan vain niitä jotka arvostelevat vallitsevaa järjestelmää ja se arvosteluhan on jokaisen tietoinen valinta. Ei ketään ole pakotettu sitä tekemään. Voi myös pitää turpansa kiinni ja sitä myöten elää aivan rauhassa.

- Eli onko nyt siis niin, että tämän majesteettirikoksen voi tiivistää näin: ”Kansanedustaja X:ää perustellusti törpöksi sanova henkilö ei syyllisty varsinaisesti kunnianloukkaukseen vaan valtiosalaisuuden rikkomiseen”? Ja perusteltu arvostelu on jo itsessään toteennäytetty rikos?

- Juuri noin sen voi tiivistää. Pitääkin vielä ympätä tuo valtiosalaisuuskohta mukaan lakiesitykseen.

- Oletettavasti tätä tulevaa lakia valvomaan täytyy palkata lisää osaavaa ja motivoitunutta virkahenkilökuntaa?

- Noo… ei tästä mitään megavirastoa sinänsä tule. Vapaaehtoiset suvaitsevais-tiedostavat ihmiset auttavat epävakauttamisrikollisten etsimisessä enemmän kuin mielellään. Palkattua henkilökuntaa ei tarvita kuin muutama kymmenen ja ne tullaan palkkaamaan pääosin Helsingin Anarkistisen Ammattikorkeakoulun AMK-anarkonomeista. Sieltä löytyy sekä motivaatiota että osaamista sillä onhan nykypäivään päivitetty anarkismi sentään yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeä rakentava ja ylläpitävä tekijä.

- Joo, mehän kaikki arvostamme valtiota vihaavia ja valtion elättämiä anarkisteja. Vaan minkäslaisia rangaistuksia näille pian kriminalisoitaville ja epävakautta aiheuttaville faktisteille sitten on luvassa?

- Kyllähän yhteiskunnan epävakauttaminen on verrattavissa siihen että pyritään estämään valtioneuvostoa ja eduskuntaa joko kokonaan tai osittain käyttämästä toimivaltaansa. Toisin sanoen rikos on verrattavissa valtiopetokseen ja siitä rangaistukset ovat yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Ehdottomana.

- Eli täydellinen koskemattomuus uusrälssille ja sitä myötä siirtyminen uuteen, päivitettyyn monarkiaan. Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio, Pinnanmaa ja Suomi josta en oikein osaa sanoa että onko se tasavalta, demokraattinen tasavalta vai uusmonarkistinen tasavallattomuus mutta sananvapauden tunnettu ja tunnustettu suurmaa se on virallisen käsityksen mukaan kumminkin. Hei äänimiehet, sana ei oo vapaa mutta sauna vielä on joten ei muuta kun jätkät ransittiin ja äkäseen Lällävedelle. Ykä on siellä jo lämmittelemässä vihasaunaa vihaklapuilla ajatellen majesteettirikollisia viha-ajatuksia.



myöhemmin Lällävedellä…

Antero: Heitäs Ykä tsössiä! Kun majesteettirikollinen itsekin olet.

kiuas: tsöss!

4 x Tsuhnan Kosto: knirsk.

Ykä: Tuo majesteettirikos ja sitä myötä Suomen muuttuminen uuspäivitetyksi monarkiaksi on oikeastaan ihan hyvä juttu. Siinähän virallistetaan se tilanne joka on tosiasiassa vallinnut jo pitkään eikä enää edes teeskennellä muuta. Systeemi paljastaa karvaisen perseensä. Kansanvalta on varastettu demokratian nimissä ja korvattu Järjestelmäpuolueen uusrälssin läänitysjärjestelmällä ja sen järjestelmän muuttamisyritykset mielletään demokratian vastaisiksi.

Hösse: Joo, ja se antaa myös mahdollisuuden sottailla uudenlaisia toimintamenetelmiä. Meinaan, jos monarkiaa vastaan hyökkää niin eikös se ole täysin hyväksyttävä toimenpide demokratian ja kansanvallan puolesta? Yksinvaltiasta sortajaa ja tyranniaa vastaan. Vaikka niitä sortajia onkin enemmän kuin yksi.

Pertta: Ja onhan siinä sekin lohduttava ajatus, että historiassa kruunupäät ovat usein menettäneet kruunun lisäksi myös päänsä. Sen vuoksi tuo Ranskan meininki jotenkin lämmittää mieltä.

Antero: No eiköhän vedetä sitten pojat oikein porukalla Ranskan malliin. Kolmannella lähtee, yy, kaa, koo…

Antero, Hösse, Pertta, Ykä, Tsuhnatölkit & kiuas:

Allons, enfants de la patrie,
le jour de gloire est arrivé !

Contre nous de la tyrannie,
l’étendard sanglant est levé,
l’étendard sanglant est levé.

Entendez-vous dans les campagnes
mugir ces féroces soldats ?

Ils viennent jusque dans vos bras,
égorger vos fils, vos compagnes…



Ykä, Antero, Hösse, Pertta ja Lälläveden saunan puhuva kiuas kiittävät vakikommentoija Lemminkäistä inspiraatiosta. Ja joo, tuo jutussa mainittu Espoon hanke vihapuheagenttien värväämiseksi nuorison keskuudesta ei ollut keksittyä vaan ihan totta.

maanantai 10. joulukuuta 2018

MUUAN MINISTERI JA EPÄILYKSEN PIRU


Kuinka minulle kävi näin? Kuinka minusta tuli hirviö?

Tällaista pohti viihtyisän helsinkiläisen asuntonsa työhuoneessa istuva muuan ministeri, tarkemmin nimeltään Muuan Ministeri joka nautti jo viidettä konjakkiaan tietäen että eihän se siihen tällä kertaa  jäisi. Edessä olisi punasilmäinen ja sisupastillien maustama aamu. Mutta hän ei voinut jättää ryyppäämistä kesken. Ei tällä kertaa. Sillä hän oli kohdannut sen, mistä eräs kauan sitten eläkkeelle jäänyt puoluekollega oli häntä joskus varoittanut. Hän muisti sen keskustelun vieläkin sanatarkasti. Hän oli ollut silloin vasta politiikan rappusilla kohoava nuori ja innokas pyrkyri. Kokenut kollega oli opastanut häntä. Hän muisti neuvot:

- Ja muista pari tärkeää asiaa. Ensimmäinen on se, että käy kusella aina kun on tilaisuus.

- Ymmärrän, ja olen kehittämässä itselleni muutenkin seurapiirirakkoa. Mikä on se toinen asia?

- En oikein usko, että kohtaat sitä mutta varoitan kuitenkin. Kun pääset aikanaan vallan makuun ja näet sen seuraukset niin saatat saada ajattelukohtauksen. Jos sellainen iskee, mene välittömästi sänkyysi sikiöasentoon ja ala hokea ”Magdaleena on pikkunen tyttö”-laulua niin kauan kunnes se menee ohi. Sillä jos se ei mene ohi, niin saatat törmätä ilkeään uuteen tuttavuuteen.

- Mikä se uusi tuttavuus on?

- En viitsi pelotella etukäteen. Tunnistat sen kyllä sitten jos se tapahtuu.

Muuan Ministeri oli sittemmin noussut vallan portailla. Hän oli tehtäväänsä enemmän kuin sopiva sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia omia ajatuksia eikä mielipiteitä. Hän oli puhdas tabula rasa jonka saattoi täyttää sillä hetkellä vallitsevalla Järjestelmäpuolueen puolueohjelmalla joka muuttui hänen päässään välittömästi betonoiduksi ja kristallinkirkkaaksi totuudeksi jota ei saanut kyseenalaistaa. Ajatuksettomuudestaan ja mielipiteettömyydestään huolimatta häntä ei missään nimessä saattanut sanoa varsinaisesti tyhmäksi. Hän oli vain sisäistänyt sen tosiasian että ammattipoliitikon uraa havittelevalle ihmiselle ajattelu oli lähinnä haitallista.

Ja ammatistahan tässä oli kysymys, sillä politiikka oli hänelle ja kaltaisilleen ammatti siinä kuin muutkin. Valtiomiesten aika oli jo aikaa sitten ohi. Hän oli pelaaja ammattilaisliigassa ja EU:n myötä hänelle tarjoutui mahdollisuus siirtyä kansallisesta sarjasta kansainväliselle tasolle ja nauttia sen mukanaan tuomista eduista. Siksi hän oli ollut kansallisessa sarjassa – jota eduskunnaksi kutsutaan – ahkera ja työteliäs nelosketjun puurtaja joka sattuman oikusta oli päässyt ykkösketjuun.

Muuan Ministeri ymmärsi että asema vaati jatkuvaa ja julkista ideologian tunnustamista ja sitä hän oli ajatellut harrastaa tänäänkin. Hän oli päättänyt tehdä sosiaaliseen mediaan kirjoituksen jossa hän pilkkoisi niin sanottujen vihakirjoittajien mielettömät väitteet kappaleiksi yksi kerrallaan. Se toisi hänelle varmasti mainetta ja kunniaa ja lisäisi hänen arvostustaan Brysselin suunnassa. Varsinaisesti hän ei ollut koskaan tutustunut noihin vihakirjoittajiin eikä heidän kirjoituksiinsa. Hänelle oltiin sanottu että ne olivat natseja kaikki tyynni. Turha niitä on lukea. Miksi hän ei olisi sitä uskonut? Mutta asema ykkösketjussa velvoittaa ja niinpä hän päätti tutustua viholliseen ja siihen, mitä se ajatteli.

Hän oli lukenut niin sanottuja voiman pimeän puolen kirjoituksia pari tuntia nauttien samalla rauhalliseen tahtiin pari konjakkia. Teksti tekstin jälkeen, sivu sivun jälkeen. Ja hänen mieleensä nousi ajatus joka summasi nuo kirjoitukset:

Järkyttävää. Vastenmielistä. Ennen kaikkea vastuutonta. Nuo tyypithän käyttävät törkeästi faktoja väärän poliittisen ajattelun levittämiseen.

Sitten hän pysähtyi.

Mitä hän olikaan sanonut?

Nuo tyypithän käyttävät törkeästi faktoja väärän poliittisen ajattelun levittämiseen.

Faktoja.

Niin kuin ylempänä todettiin, Muuan Ministeri ei suinkaan ollut tyhmä. Hän oli vain uskollinen Järjestelmäpuolueen poliitikko joka ei kyseenalaistanut sitä, mitä ei saanut kyseenalaistaa. Helpoin tapa välttyä siltä oli yksinkertaisesti olla tutustumatta vääräksi tulkittuun ja tuomittuun materiaaliin sekä pitäytyä toisten kirjoittamassa valmiissa epistolassa.

Mutta nyt hän oli tehnyt virheen. Pahan virheen. Hän tunsi muutaman, oikeastaan hyvin monen naiskollegansa jotka saattaisivat aivan rauhassa lukea noita väärinajattelijoiden tekstejä ja tuomita ne sitten uskonnollisella varmuudella ja vakaumuksella. Koska heillä ei yksinkertaisesti riittänyt äly muuhun. Mutta Muuan Ministerillä riitti. Ja seuraus oli traaginen.

Hän sai ajattelukohtauksen. Sen, mistä hänen vanhempi kollegansa oli varoittanut.

Hän myös ymmärsi että nyt ei auttaisi sikiöasento eikä Magdaleenan laulaminen. Lähimpänä ensiapuna saisi toimia konjakkipullo josta lurahti lasiin huomattavasti enemmän kuin neljä senttilitraa. Mutta sekään ei pysäyttänyt ajattelua.

Saatana, sehän oli totta. Faktaa, perkele.

Hän oli ollut mukana siinä kehityksessä jossa lopetettiin kokonaisen itsenäisen valtion olemassaolo ja siirrettiin se pelkäksi suuremman kokonaisuuden alaiseksi pieneksi ja merkityksettömäksi hallintoalueeksi sen suuremman kokonaisuuden perimmäisessä nurkassa. Jonka asiantilan estämiseksi aikanaan kaatui 90.000 suomalaista miestä.

Hän oli ollut mukana siinä kehityksessä jossa maahan oltiin tuotu aina vain enemmän kehitysmaalaisia haittamaahanmuuttajia joiden, ja heidän lapsien ja lapsenlapsien aina kasvavan määrän elättäminen tuli kantaväestön jatkuvasti lisääntyväksi taakaksi.

Hän oli oikein hyvin ollut tietoinen tuon kyseisen haittamaahanmuuttajaväestön väkivalta- ja seksuaalirikollisuudesta joka kohdistui nimenomaan kantaväestöä kohtaan. Hyvin räikeänä ja aina vain nuorempiin kohdistuvana. Jopa kymmenvuotisiin niin kuin Oulussa oli hiljattain tapahtunut. Hän oli myös osallinen siihen, että asia yritettiin pimittää tai ainakin mitätöidä. Sillä hän tiesi omalta kannaltaan sen tärkeimmän asian, eli jos asia tuotaisiin julkisesti esille kaikessa räikeydessään, niin se herättäisi kysymyksen:

Kuka ja ketkä tämän ovat sallineet?

Hän oli myös hyvin tietoinen siitä että hän oli ollut vaikuttamassa kehitykseen jossa suomalainen infrastruktuuri myydään pilkkahinnalla kansainvälisille suuryrityksille ja tehdään Suomesta eräänlainen pörssifirmojen Belgian Kongo.

Se kaikki oli totta. Hän oli tiennyt sen koko ajan. Hän ymmärsi että häntä – ja hänen kollegojaan – saattoi sanoa rikollisjärjestöksi joka oli soluttanut virkakoneiston ja pannut sen suojelemaan itseään etteivät sen tekemät rikokset paljastuisi. Ja samalla pakottaneet sen virkakoneiston jahtaamaan niitä, jotka pyrkivät tuomaan noita rikoksia julki.

Totta. Vaikka tuon kaiken kuorruttaisi jollain internationaalisella inhimisellä vastuunkannolla ja muulla ministerille niin tutulla paskalla jonka väitettiin olevan hunajaa. Ei se itse asiaa mihinkään muuttaisi. Hän oli syyllinen. Yksi syyllisistä.

- Niin. Sinä olet syyllinen. Olet tiennyt sen aina. Mutta vasta nyt tunnustat sen itsellesi.

Kuka hitto tuon sanoi?

Tuossahan se oli. Semmoinen puolimetrinen sarvipäinen ja kiiluvasilmäinen hahmo. Tuo taisi olla se ilkeä uusi tuttavuus josta hänen vanhempi kollegansa oli varoittanut. Hahmo taisi myös osata lukea hänen ajatuksensa sillä se sanoi ilkeästi irvistellen.

- Hjuu… minä olen juuri se ilkeä uusi tuttavuus josta kollegasi puhui. Minä olen Epäilyksen Piru. Ja hetki sitten sinä itse kutsuit minut paikalle. Itse asiassa teit jo suurimman osan työstäni valmiiksi puolestani. Erityisesti se rikollisvertaus oli pirun osuva. Sinulla on ruumis kaapissasi. Tiedät tappaneesi sen. Mutta et tiedä mitä sille tekisi. Et uskalla viedä sitä pois koska pelkäät että joku huomaa. Et uskalla kertoa siitä poliisille. Ja pelkäät että pian se haisee niin pahalle että naapurit huomaavat. Toistaiseksi olet vain tyytynyt uskottelemaan itsellesi että sitä ruumista ei olekaan.

- Puhut vertauskuvallisesti. Vaikka, no… olet oikeassa. Ymmärrän rikokseni. Ja ymmärrän, että vaikka omassa komerossani ei ole ruumista niin olen syyllinen moneen muuhun ruumiseen. Ja hakattuihin. Ja ryöstettyihin. Ja pahoinpideltyihin. Ja raiskattuihin.

Epäilyksen Piru katseli Muuan Ministeriä pää kallellaan ja Muuan Ministeri tajusi että vasta nyt hän tajusi mitä tarkoittaa äärimmäisen vittumainen ilme. Epäilyksen Piru kysyi:

- No, mitäs meinaat tehdä? Kun nyt tunnustat itsellesi totuuden. Sinulla on mahdollisuus tulla sankariksi. Nousta valtiomiesten joukkoon. Suurten valtiomiesten. Näyttää, että sinulla on kasseissasi muutakin kuin pelkät pingispallot.

Muuan Ministeri kaatoi lisää konjakkia, veti huikan ykkösellä naamaansa, kaatoi lisää ja sanoi sitten:

- Jaa mitäkö teen? Mitäs luulet? Kuinka moni rikollinen vapaaehtoisesti tunnustaa tekonsa? En tunnusta minäkään. Ei minulla ole siihen varaa. Ei halua. Eikä uskallusta. Toimin jatkossakin sen asian esitaistelijana että vihapuhe kitketään tästä maasta niin kerta kaikkiaan. Ei sillä ole merkitystä vaikka ne vihapuhujat ovatkin oikeassa. Ainoastaan sillä on merkitystä että mikäli ne saavat äänensä tarpeeksi laajalti kuuluviin niin silloin minä olen kusessa. Joudun vastuuseen teoistani. Ja siihen minä en aio suostua. Sillä minulla on puolellani valtakoneisto ja valtamedia. Noilla vihakirjoittajilla on puolellaan vain totuus. Ja sillähän ei ole mitään merkitystä. Vain vallalla on.

- Eli jatkat samanlaisella linjalla. Kuittaat vaikka ne Oulun raiskaukset järkyttymällä siitä kun Helsingissä on heiluteltu natsilippuja ja unohdat Oulun tykkänään.

- Ja komeasti unohdankin. Niissä natsilipuissa kävi muuten pirunmoinen tuuri. Niillä saatettiin lakaista muut asiat tyylikkäästi maton alle. Taas kertaalleen.

- Niinhän sinä lakaiset. Ja hyväksyt samalla minkä tahansa mielettömän. Koska se on muotia.  Hyväksyt jopa joka ainoan suvaitsevais-feministisen älyttömyyden mitä vaan keksitään koska niin täytyy tehdä. Jos joku triggeröityvä ämmäporukka keksii että termistä ”sukupuoli” pitää luopua koska se pitää jo terminä sisällään oletuksen että sukupuolia on vain kaksi ja korvata se lainasanalla ”genderi” niin sinä taputat karvaisia käsiäsi ja toteat julkisesti että miksi ihmeessä tuota ei ole aikaisemmin keksitty.

- Juuri niin minä teen. Koska minun täytyy tehdä niin. En minä itsekään sitä hysteeristä ämmälaumaa pahemmin arvosta enkä rehellisesti sanottuna oikein siedäkään mutta sen vastustaminen olisi poliittinen itsemurha.

- Ja kun se GCM-sopimus joka ei kuulemma ole sopimus tulee voimaan niin sinä julistat että Suomi on nyt sitoutunut rajattomaan elintasosiirtolaisuuteen koska nyt on olemassa sopimus muuallakin kuin sitä vaativien ihmisten korvien välissä.

- Tietenkin julistan ja vieläpä ääni väristen.

- Ja pidät jatkossakin huolen että vaikka poliisilla olisi muutakin tekemistä, esimerkiksi estääkseen kymmenvuotiaitten tyttöjen etniset joukkoraiskaukset niin sen päätehtävä on edelleenkin keskittyä suojelemaan rikollisorganisaatiosi toimintaa ja hiljentämään sen arvostelijat.

- Totta kai. En kai minä rupea itselleni kuoppaa kaivamaan. Ei tässä ole kyse mistään valtiosta. Tai kansasta. On kyse minusta ja asemastani. Ennen kaikkea sen turvaamisesta. Minä teen näin koska pystyn siihen. Niin tekisivät kaikki muutkin.

Epäilyksen Piru otti itselleen lähes inhimillisen ilmeen ja totesi:

- Kaikki muutkin? Tiedätkös… siinä sinä olet väärässä. Ja taidat kyllä tietää sen itsekin. Se tavallinen rahvas jonka kanssa sinä et ole ollut koskaan tekemisissä tuppaa ajatella tekojensa seurauksia myös toisille. Itse asiassa se on se perusperiaate jolla tämä maa on aikanaan saatu melko hyvälle mallille. Mallille, jonka rakentamiseen sinulla ei ollut osaa eikä arpaa mutta jonka sinä ja kaltaisesi olette tuhoamassa. Ja tekemässä siitä tuhoamisesta pakolla syötettävän itseisarvon. Tiedätkös, Muuan Ministeri… minä nimittäisin sinua huoraksi mutta se olisi loukkaus huoria kohtaan ja harva huora on saanut aikaan niin paljon vahinkoa kuin sinä ja samassa bordellissa työskentelevät kollegasi. Sen sijaan minä annan sinulle lahjan.

- Lahjan? Minkä lahjan?

- Huomaat sen sitten kyllä. Voin tosin antaa vihjeen. Sinä olet todellakin ajatukseton ja mielipiteetön mies. Sinua ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain pääsiäismunan kuori, jonka joku muu maalaa. Halunsa mukaisesti ja sinä hyväksyt sen. Kerta toisensa jälkeen. Sinä olet sieluton ja kasvoton mies. Minä poistun. Mutta me tapaamme vielä. Som´moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja Muuan Ministeri jäi tuijottamaan tyhjin katsein vastapäistä seinää. Hän joi konjakkinsa loppuun ja tunsi samalla painetta rakossaan. WC:ssä hän katsoi peiliin ja huomasi, minkä lahjan hän oli saanut:



Niin… sieluton ja kasvoton mies… no, kai tuon peilikuvan kanssa pystyisi elämään… ei ainakaan tartteisi enää katsoa itseään silmiin… Muuan Ministeri siirtyi pytylle, kaivoi meisselinsä esille, lorotti, vemputti ja ihmetteli kuulemaansa ääntä.

Aivan kuin pingispallot olisivat kolisseet vastakkain.



Epäilyksen Piru kiittää vakikommentoija Qroquius Kadia inspiraatiosta ja ideasta.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

ITSELLEEN VALEHTELEMISEN LYHYT OPPITUNTI


Niin kuin tässä blogissa on todettu eräitäkin kertoja on maamme sekä fyysisen että eritoten henkisen selkärangan ammatti- ja tapamädättäjiä lähinnä kahdenlaisia. Osa on ajatuksettomia opportunisteja jotka toistavat epistolaa papukaijan lailla sitä kyseenalaistamatta. Itse asiassa heissä on jonkun verran toivoa jäljellä sillä jos epistola muuttuu niin heillä ei ole ongelmia mielensä muuttamisessa. Sitten ovat nämä toivottomammat tapaukset eli aitouskovaiset jotka aivan oikeasti uskovat julistamansa monikultturismin sisältöön joka solullaan.

Yksi näistä tosiuskovaisista on – onneksi entinen – tasavallan presidentti Tarja Halonen joka päätti Oulun joukkoraiskausepidemian tiimoilta jakaa epäilevälle rahvaalle rauhoittavaa viisauttaan. No, mitäs arvopresidentti evp sitten loihelausui? Ylen uutinen kertoo:

Presidentti Tarja Halosen mukaan erilainen kulttuuri tai yhteiskunta eivät ole selityksiä maahanmuuttajien seksuaalirikoksiin.

Ja uutinen täsmentää Halosen viisautta:

Kyseiset teot ovat kiellettyjä kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa.

– Se on YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaista ja kaikki maat ovat allekirjoittaneet sen.

Se on helppoa kun sen osaa. Ympäri Suomea näkyvästä joukko- ja yksittäisraiskausilmiöstä ovat vastuussa nimenomaan islamilaisista maista tulleet jätkät. Mutta jos kyseiset islamilaiset maat ovat allekirjoittaneet Halosen mukaan tietyn sopimuksen niin noitten jätkien kulttuuria ja yhteiskuntaa ei tule pitää vastuullisena kyseisestä yhteiskuntaamme riivaavasta syövästä. Ehkä se jonkun logiikan mukaan myös vapauttaa kyseiset jätkätkin vastuusta omista teoistaan. Tulee muistaa että kyseiset islamilaiset maat ovat nimenomaan sitoutuneet islamilaiseen ihmisoikeuksien julistukseen joka pohjautuu shariaan ja joka näkee ihmisoikeudet hieman, no, sovelletussa valossa.

Halosen lause on hyvä esimerkki poliitikon nollalauseesta sillä se ei tee raiskattuja yhtään vähemmän raiskatuiksi, pahoinpideltyjä yhtään vähemmän pahoinpidellyksi eikä tule taatusti ehkäisemään yhtään tulevaa niin seksuaali- kuin väkivaltarikosta. Halonen vain kiillottaa mielessään sitä kuvaa – johon hän varmasti uskoo – että kaikki maailman ihmiset ovat samanlaisia pohjoismaalaisia lällydemareita kuin hän itsekin.

Mutta mitäs Halonen sitten tarjoaa lääkkeeksi? No, totta kai:

Presidentti Tarja Halosen mukaan perheitä pitäisi yhdistää, jotta maahanmuuttajien kotoutuminen onnistuisi nykyistä paremmin Suomessa.

Halonen mukaan perhe toisi "lähiyhteisön kontrollia". Tällä voitaisiin mahdollisesti ehkäistä Oulun seksuaalirikosten kaltaisia tapauksia.

Tämäntyyppiset rikokset tulivat Suomeen nimenomaan siksi että islamilaisväestöä alettiin haalia tänne käveleviksi solidaarisuuspokaaleiksi. Halosen lääkkeenä on haalia lisää islamilaisväestöä. Tulee vielä muistaa että Halosen mainostaman kotouttamisen yksi pääasioista on ”oikeus säilyttää oma kieli ja kulttuuri”. Kyseinen kulttuuri on tunnettu monista asioista mutta naisen ihmisoikeus ei kuulu niihin. Mutta koska arvopresidentti evp on aitouskovainen hän ei näe mitään ongelmaa siinä että tulipaloa sammutetaan bensiinillä. Kunhan hänen utopistista maailmankuvaansa vaan ei horjuteta.

Tietyllä tavalla Halosen kyky valehdella itselleen on niin taiteellista että se on jo kaunista. Vähemmän kaunista on ajatus siitä että kyseessä on vaaleilla kahteen kertaan valittu tasavallan presidentti.

Kai se on niin, että sitä saa mitä tilaa.